perjantai 23. syyskuuta 2016

Kouluratsastusta



Moi! Eilen harjoittelin Lordin kanssa, koulua. Paras kaverini Cristinakin oli mukana Robin kanssa ja otimme vuorotellen kuvia toistemme ratsastuksesta.

Alkukäyntien jälkeen aloin tekemään kumpiinkin päätyihin voltteja ravissa. Aluksi se oli semmoista mummoravia, mutta koitin parhaani mukaan koota Lordia. Se kannatti, sillä hetken kuluttua Lordi alkoi liikkua kuin unelma! Menin tehtävää vielä hetken aikaa. Sitten otin välikäynnit







Pienten välikäyntien jälkeen koitin nostaa laukkaa. Mutta Lordille sellainen homma ei sopinutkaan! Lordi alkoi hyppimään pystyyn ja tekemään ties mitä ihme äkkipysähdyksiä. Muutaman kerran meinasin tippuakkin, mutta sitten komensin Lordia ihan kunnolla ja se uskoi heti kerrasta ja tyytyi kävelemään nätisti uraa pitkin.




Sitten nostin laukan. Lordi oli kuitenkin äskeisen temppuilukohtauksen takia hieman riehakkaalla tuulella ja meni melkein kiitolaukkaa, eikä yhtään koonnut askeltaan. No, hetken päästä sain kuin sainkin Lordin koottua. Lordin laukka on todella ihana istua, jos se kokoaa askelensa. Minulla on vain ongelmana, että jos Lordi ei kokoa askeliaan kunnolla, alan vähän pomppimaan satulassa, sen verran iso askel sillä on.





Kun olin laukannut ympäri kenttää, välillä ympyröitä ja välillä siirtymisiä ravista laukkaan, hidastin Lordin käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Parin kierroksen jälkeen ratsastin Lordin tallille. Löysäsin satula vyön ja talutin sen karsinaan. Karsinassa otin varusteet pois ja tarkistin kaviot. Ja lähdin sitten kuvaamaan Cristinan ratsastusta.



Toivottavasti tykkäsitte tästä ensimmäisestä postauksesta! :D Seuraavaan postaukseen, heippa!